Kaapin perän kosmetiikkaa ja luopumisen kipeyttä

Kauhea kasa löytyi vanhentunutta kosmetiikkaa, suuvettä ja iholle sopimattomaksi todettua rasvaa. Vaan kun ei heti ole voinut heittää pois. Ensin kamat on jemmattu odottamaan "josko jonain päivänä tällekin tulisi käyttöä"-selitysten kera ja sitten unohdettu. Ei siinä vielä mitään, mutta olen rahdannut näitäkin pari tavaraa edellisestä asunnosta nykyiseen, tuotteen ollessa jo ohittanut päiväyksensä! Lisäksi roskiin lensi luomivärejä. Miten tykkäisinkään meikata silmiä, mutta ei iho eivätkä silmät kestä. Siksi en varmaan ole voinut luopuakaan. Aina sitä toivoo, josko kuitenkin joku päivä pääsisi sutimaan naamaa.

Oikeasti tavaraa löytyi enemmän kuin demonstraatiokuvassa. Olen saanut paljon lahjaksi muuten suuvesiä. Yrittääköhän joku vihjailla minulle, hampaistaan muutenkin tarkoin huolehtivalle, silti jotain? Suuvesiä jäi vielä varmasti pari litraa jäljelle. Täytyypä alkaa purskutella mahdolliset hajupöpöt pois ettei tarvitse hyviä aineita hukkaan heittää.

 

 

Huom. Tyylitön teinipissismeikkipussukka joka on jäänyt "varapussiksi". Ihan kuin ikinä ottaisin enää käyttöön. Sisältä polyesterikuosi on ratkeillut ja pussi nuhjaantunut, hyi. Ja sitten tuo tupperware-kippo. Evääksi voi ottaa puolikkaan omenan tai greipin. Siis kuka hullu syö evääksi puolikkaan omenan? Kuka vielä hullumpi suunnittelee ja tuottaa sille säilytysrasian?! Ja kuka täys hoopo oikeasti vielä ostaa sellaisen?!! Ainoastaan hoopompaa, olisi olla luopumatta siitä.

Lisäksi maailman ihanin peili. 

Mutta sille ei ole paikkaa. Ei kissataloudessa voi sijoittaa huteraa peiliä oikein mihinkään eikä sille ole mitään käyttöä. On surullista pistää pois tunnearvoltaan rakas tavara. Mutta joskus sitä täytyy vain luopua. :(

Hyvästi. :(

Poistuvaa painomustetta

Tätä piinaa! Kirjoista luopumista! Minä Rrrrakastan kirjoja. Monella intohimoisella ärrällä. Siksi niitä on myös kertynyt vuosien saatossa täyteen niin nurkat, varastot, hyllyt kuin kenkälaatikot. 

Luovuin jo reilu puolitoista vuotta sitten osasta muuttaessani nykyiseen asuntoomme. Nyt luuta lakaisi jälleen tomuisia kirjahyllyköitä ja siirsi yhteen pinoon ehdottomasti pidettäviä, toiseen luovun-hitaasti-mutten-vielä, kolmanteen luen-ja-luovun ja no, siihen pienimpään ja mitättömimpään pinoon kertyi lopulta joitakin romaaneja kirjaston kierrätyshyllyyn vietäväksi. Eikö ole muuten nerokasta? Leppävaaran kirjastossa on book crossing- ja kierrätyskirjahylly. Tuleekin olemaan vaikeaa viedä kirjat ja jättää selailematta mitä kiinnostavia kirjoja voisi löytyä tilalle. Tarkoitus kun on tyhjentää kotia eikä raahata kassikaupalla lisää "löytöjä" nurkkiin rakastettavaksi.

Lisäksi poistotuomion saivat Sofi Oksanen: Stalinin lehmät ja Puhdistus, Leena Lehtolainen: Henkivartija, Riikka Pulkkinen: Raja sekä ihan kipeää tekevä luopuminen mainiosta Kjell Westön romaanista Missä kuljimme kerran. Nyyh. Kuljimme kohti kierrätyspistessä. :( Jos haluat adoptoida jonkin näistä kirjoista niin huuda HEP, sillä luovutan näitä kernaasti hyvään kotiin! Kuvassa piilossa ovat Ebba ja Didrik nuortenromaanit Christina Herrströmiltä.

Vaatekaapin siivous etenee. Ihan lopullisesti tekstiilikierätykseen lähti ah, niin ihanan pehmoiseksi virttyneitä, mutta muuten käyttämättä jääneitä (käyttökelvottomia) vaatteita. Tällä viikolla siivosin siis nurkista pois reilusti enemmän kuin seitsemän tavaraa! Yhteensä vaatteineen määrä nousee kuuteentoista. Ja osa maailmanihmisistä ei edes omista näin montaa tavaraa, saati turhaketta. Siinäpä mietittävää ilon keskelle.

Pakotin myös itseni ostokieltoon. Ei enää mitään enempää tyttö A:lle eikä itselleni. Ei, vaikka kuinka halvalla löytyisi ja kuinka ihanaa kirpparikamaa. Ellei sitten likalle bodymekkoja. Niitä kun kesäksi tarvittaisiin ihan oikeasti.

Ensimmäiset turhakkeet

Lenkkarit. Tässä kunnossa. Mitä ne edes tekevät kaapissani?

Lättäräpylöillä on vaikea löytää istuvia lenkkareita. Ja kun nämä toimivat niin hyvin treenikenkinä puistotreeneissä joskus neljä vuotta sitt.. Hetkinen! Olen käyttänyt näitä neljä vuotta sitten ja sen jälkeen vain säilönyt odottamassa jotain tulevaa ehkä käyttöhetkeä! Just putsasinkin, meniskö ehkä pihakenkinä? Oikeesti. Ei mene. Kävelevät enää roskikseen, ei näitä voi enää edes kierrättää. Mutta onpahan käytetty aika linttaan.

Kahdesti pestyt pehmojalkineet. Pitivät yhden talven jalat lämpöisinä kunnes muuttuivat harmaiksi ja kummituksen nähneen näköisiksi. Selviytyivät ekasta pesusta. Toka tuhosi pohjat. Ei, en tule kunnostamaan näitä ikinä. Roskiin.

Tämä oli jo astetta vaikempi henkinen matka. Lahjaksi saatu kuolinpesästä. Hajalla, toivottoman hajalla. Sisäpuoli haisee koipalloilta ja vanhalta vintiltä. Kunnostaminen maksaisi kohtuuttoman paljon esineen oikeaan (made in china) arvoon nähden. Roskiin. Jää hyvin, kaunis korurasia! Olisit tullut liian kalliiksi.

Julma projektini kulkee eteenpäin. Kaksi silkkipuseroa. Hienoja, mutta joita en ikinä käytä. Nettikirpputorille. Miltä kuulostaisi 100% uudenveroinen silkkipusero kympillä?

Ovathan ne toisaalta niin kauniita... Mutta imetän. En lähiaikoina pysty edes käyttämään mitään, mistä en saa kaivettua vauvan eväspakettia alle kymmenen sekunnin esille. Ne ovat joo olleet kauniita siellä vaatekaapissa jo reilun vuoden.

Sen sijaan sain lahjaksi imetyspaidan, mutta se on aivan liian pieni näille kannuille. S-kokoa. Vaikka saisin vielä 10kg ylipainoa pois, en tule IKINÄ oikeasti mahtumaan tähän. Täysin moitteetton kunto. Nettikirpparille 6e + postit.

Hutiostos kirpparilta, kaunis vaalea turkoosi/vedenvihreä toppi. Tämä vaati jo pienen kamppailun, koska haluaisin oikeasti käyttää tätä. Realistisesti en tule ikinä myöskään mahtumaan näin niukkaan mitoitukseen. Myös nettikirpparille, 10e + postit. Sama mitä itse maksoin.

Miten projekti on edennyt nyt vuorokautta myöhemmin?
Tumma savunharmaa silkkipusero on myyty kuudella eurolla + postit. Vaalea paita kiemurteli erinäisten itseselitysten jälkeen takaisin vaatekaappiini. Noloa. Loput rojut odottavat roskiksessa kaatopaikalle menoa, imetysvaatteet ovat edelleen myynnissä. Annan myyntiaikaa pari viikkoa ennen kuin roudaan ne UFF:lle.

Vaalean paidan paikan poisheitettävien kohdalla otti v. 2001 Bulgariasta matkamuistona tuotu vati. En käytä tätä ikinä. Sen ylin koristereuna alkaa hajota liimauksestaan. En ole saanut aikaiseksi korjata sitä viiden vuoden aikana joina olen ollut tietoinen ongelmasta. En todennäköisesti ikinä tee sitä. Lisäksi luin, että matkamuistokeramiikassa ja esineissä käytetään usein myrkyllisiä maaleja eikä niissä saisi säilyttää ruokaa. Mitä hittoa minä sitten tällä teen, jos siihen ei voi edes lykätä hedelmiä? OSTANKO KORISTEHEDELMIÄ KUN HALUAN TURHASTA TAVARASTA EROON? EN.

Hyvästi.

Viikon päästä sunnuntaina pitäisi siis olla seuraaavat seitsemän tavaraa lähtemässä kohti uutta kotia tai kaatopaikkaa. Infoan myös, miten kirppiskamat voivat.

Eroon tavaraähkystä

Laatikko, lipasto, vaatekaappi, sohvanalunen, rasia, boksi, pöytälaatikko, kenkäloota, pipo täynnä rukkasia ja ikean säilytysratkaisut... Täynnä? No, ostetaanpa uusi hylly, lipasto, kaappi, pussi tai ehkä muutama niitä kaikkia. Kunnes asunto on yhtä isoa säilytysjärjestelmää, mitään ei löydy mistään ja kaikkialta pursuaa TARPEETONTA TAVARAA.

Ostakaa, käyttäkää, kuluttakaa,. Uusi, parempi, muodikkaampi! Viesti ympäristöllesi ostoratkaisuillasi sosiaalinen asemasi. Hanki toimivia asuratkaisuja, neljästi vuodessa!

Samaan aikaan kun lehdet peräänkuuluttavat iättömiä ja alati toimivia asuratkaisuja, tekstiilejä tuotetaan maailmaan niin, ettei alta kohta mahdu hengittämään. Tekstiilivuoret, riistotyövoima, halpaa ja hetkessä käyttökelvotonta. Ja kuitenkin näitä kertyy kaapistot pullolleen.

Sama pätee kaikkeen. Kirjoja, lehtiä, kenkiä, astioita... Aina löytyy uutta ja kauniimpaa, inspiroivampaa. Eikä kuitenkaan toimivaa tavaraa saa heittää pois. Eihän? Kun kerran jotain on ostettu tai saatu, sitä pitää vaalia juuri, koska maailma hukkuu tavaraan. Se täyttää asunnon kuin nopeasti ja salakavalasti levittäytyä infektio. Kasvattaa joka puolelle uusia pesäkkeitä. Pakottaa hankkimaan jotain lisää, jotta entiset mahtuvat, tai ehkä näyttävät paremmilta.

Minä haluan eroon itseäni ja kotiani riivaavasta tavaraähkystä. Mitä järkeä on omistaa jotain, jos ei edes muista sen olemassa oloa? Tai jotain, mitä käyttää kerran kymmenessä vuodessa? Tai jotain, mistä haluaisi eroon, muttei raaski jostain syystä luopua.

Haastan itseni. Joka ikinen päivä vuoden ajan hankkiudun eroon kotiani valloittavasta turhasta. Tarpeettomasta tavarasta. Turhakeesta. Jos näet jotain blogissa minkä haluat, ole nopea! Tavaralla on viikko elinaikaa ennen kuin se päätyy kierrätettäväksi tai kokonaan pois.

Koska olen kiireinen kotiäiti, blogini ei päivity ehkä joka päivä. Mutta se päivittyy vähintään kerran viikossa. Vähintään seitsemän tavaran päivityksellä. Tänne kirjaan miksi minulla on jokin esine. Miksi se päätyy johonkin muualle, -ja minne, kuin kotini nurkkiin pyörimään. Ja miksi en ole aikaisemmin saanut aikaiseksi heittää tavaraa pois! Tämä henkinen tie on kaikkein vaikein. "Mutta kun...". Yritän myös pysyä lujana. Kun jokin tavara on poistettavien listalla, se ei enää sieltä kaappeihini perustelujen kera kiemurtelisi. Hus kama nurkistani!

Sydämin: Kiuru